lauantai 13. helmikuuta 2016

Uudet ihanuudet esittelyssä.

Helmikuu on jo puolessa välissä ja ei voi kun ihmetellä, miten ihmeessä aika on mennyt niin nopeasti! Juurihan oli vasta pientä joulunodotusta ilmassa, syksyn lehdet valtasivat kadut ja päiviteltiin sitä kuinka lunta ei ole ollenkaan, eikä talvi tunnu talvelta. Noh, toista on nyt. Lunta on ollut ihan tarpeeksi minun makuuni ja kovasti odottelen jo kevätaurinkoa joka saisi nuo viimeisetkin lumet sulattaa pois. Voi kyllä olla että sitä saadaan tovi odotella :-)

Viimeksi lupailin näyttää uusia sisustusjuttujani, joita olen kotiimme hamstrannut. Kameran kun otin esiin ja lähdin asuntoa kulkemaan ympäriinsä, tuntui että eihän koko asunnosta mitään uutta edes löydy! Kyllä niitä juttuja sitten muutamia olikin, mutta jotenkin mikään ei enää sillä tavalla tuntunut uudelta. Ehkä se on hyväkin juttu, ne ovat maastoutuneet niin mukavasti kotiin ettei mikään pistä silmään häiritsevästi. :-D

No mutta mennäänpä suoraan asiaan :-) :

Talviset kaverukset
 Nämä kaksi söpöä kaverusta olen saanut ystävältäni lahjaksi. Isomman, eli tuon valkean enkelin, sain häneltä pikkujoululahjaksi ja pienemmän, eli pingviinin, sain sitten joulupaketin mukana :-) Aika hellyyttävät, eikös vaan? :-) Enkelin meinasin laittaa joulukoristeiden mukana jo kaapin perälle, mutta päätin kuitenkin jättää sen hyllyn päälle istuskelemaan, ei tuo nyt minusta ainakaan kovin jouluinen ole - talvinen ennemminkin. Pingviini on myös siinä mielessä mulle erittäin sopiva, sillä se muistuttaa ihan minua kovimmilla pakkasilla. :-D




Kevät tulee ja sen mukana myös värit! Olkkarissamme ei hirmuisesti väriä ole, valkoista, harmaata ja mustaa kyllä, mutta nyt päätin että pakko saada jotain muutakin väriä! Kauppakeskuksen sisustusliikkeen loppuunmyynnistä bongasin tämän ihanan turkoosin tarjottimen, jonka laitoin olkkarin pöydälle. Sama väri esiintyy keittiönpöydässämme, sillä lasinen keittiönpöytämme on osittain turkoosi. Pitää joskus ottaa siitäkin tänne kuva :-) Tarjottimella näkyy lisäksi kaksi muuta uutta sisustusjuttua. Pikkuinen enkeli on samaisesta loppuunmyynnistä ja hauska puoli enkelissä on se, että sen sisällä on pieni kello jota voi siis helistellä. Toinen uusi on Iittalan turkoosi Kastehelmi -tuikkukippo. Sen ostin itseasiassa jo joulun jälkeen alennusmyynneistä ja nyt tämä uusi tarjotin sopii sen kanssa tosi hyvin. :-)


Riviera Maisonin leipäkori
 Sitten on tämä aaaaivan ihana leipäkorini <3 Tästä Riviera Maisonin leipäkorista haaveilin jo viime syksynä, mutta nyt sain sen mieheltäni joululahjaksi - sitä siis toivoinkin. En tiedä mikä tuossa leipäkorissa mua vetää puoleensa niin paljon, mutta on se vaan niin nätti. Ylipäätänsä rottinkituotteet on hirmu kivoja ja niistä tulee kotoisa tunnelma. Tykkään :-)


Porokoukku tai naulakko, mikä lie, tuli ostettua jo hyvissä ajoin ennen joulua. Poroaiheisista sisustusjutuistakin tykkään kyllä, ja siksi tämä oli ostettava. Muistaakseni oli melkoisen edullinenkin, ja paikka löytyi kotona heti pylväästä :-)



Viisaita sanoja
Kaksi sisustustaulua löytyivät jostakin halpahallista, ja niissä viehättää tekstien lisäksi kuluneen näköinen pinta. 

 Pakko oli vielä napsaista kuva olkkarin peilistä, jossa ovat pimeän ajan olleet söpöt sydämenmuotoiset valot. Makuuhuoneen peilin kulmasta nappasin enkelinsiivet pois ja kiikutin ne olkkarin peilin kulmaan. Siivet toi jotenkin ihanasti pehmeyttä tuohon muuten niin tummaan seinään. Ja on kyllä niin mun näköinen tuo asetelma tuossa.. En sitten tiedä onko mies samaa mieltä siitä, että olkkarin seinä kuvastaisi millaisia asukkeja ME ollaan, mutta sisustuksesta taitaa meillä päättää vain minä ja siksi se kädenjälki saa näkyäkin.. :-D

Loppuun vielä uusi muumimukini, joka saapui postista tällä viikolla. Tämä on se Ruotsissa ilmestynyt muumimuki, jota ei Suomessa myydä. Alunperin ajattelin, etten mukia jaksa vaivautua ostamaan mistään, mutta kun ystävä sitten kysyi haluaisinko tilata mukin, niin kuin hän meinaa, ja jakaa näin ollen postikulut, en voinut vastustaa. Ja ihana tuo muki onkin! Ainut asia miksi sitä edes epäröin, on se että meillä kaapissa taisi viime laskennan jälkeen olla jo lähemmäs 50 muumimukia.. :-D Mutta hei, kyllä nyt vielä YKSI muki joukkoon mahtuu! (haha, ihanku olisi muka viimeinen ;-) )...

tiistai 26. tammikuuta 2016

Edelleen täällä.

Heippa vaan!

Kauhukseni huomasin, että edellisestä tekstistäni on pari kuukautta! Auts! Tarkoitus ei ole ollut pitää mitään erityistä blogitaukoa, mutta ei ole yksinkertaisesti ollut vain intoa kirjoitella. Tai ehkä joskus onkin ollut, mutta sitten valokuvien ottaminen on jäänyt, tai jotain muuta vastaavaa. Paljon kaikkea kivaa on tapahtunut parin kuukauden aikana, ja ihania sisustusjuttuja on muuttanut kotiimme. Ehkä niistä saisin seuraavalle postaukselle hyvän aiheen? :-)

Joulukin oli ja meni, lempi juhlani, ja siitäkään en mitään kirjoitellut! Noh, en kyllä kirjoita enää tässä vaiheessa tammikuuta. Nyt nokka osoittaa jo kovasti kohti kevättä, ja raikkaat ja kesäiset värit ja sisustusjutut pyöriikin jo hieman mielessä. Tosin hirmuisesti ei tee mieli ostella kotiin mitään uutta, sillä kesällä odottaa ehkä isoin juhla, minkä voin koskaan kokea.. Nimittäin omat häät, ja niihinkin uppoaa mukavasti niitä säästöpossun säästöjä.. Mutta ehkä silti jotain pientä uutta kivaa myös koti ansaitsee, kevät kun on vaan kerran vuodessa.. ;-)

Tässä tekstissä ei nyt ollut oikeastaan päätä eikä häntää, tarkoituksena oli lähinnä ilmoittaa että edelleen tekstejä tulee ja elossa ollaan! (Vaikka en täysin varma ole edes, lukeeko näitä kukaan :-D)
Eiköhän seuraavakin postaus tule tällä kertaa vähän nopeammin :-) Palaillaan!

lauantai 28. marraskuuta 2015

Marraskuun jutut.

Apua, on hieman jäänyt blogin kirjoittaminen unohduksiin! Mutta nyt otin itseäni niskasta kiinni ja päätin, että on aika uuden postauksen.

Joulu se sieltä tulla tupsahtelee päivä päivältä lähempänä, ja täytyy sanoa että sen puolesta vuosi on taas yhdessä ihanimmassa vaiheessaan! Vaikka sään puolesta elellään vuoden kurjinta aikaa, niin joulun ansiosta pimeydenkin keskelle saadaan valoa ja ihanaa odotusta ja riemua.. :-) Meidän kodissa joulu näkyy tällä hetkellä kynttilöiden, muutamien pienten tonttujen ja ylipäätänsä valaistuksen muodossa. Lähiviikkoina ajattelin käydä varastosta etsimässä joulukuusemme - valkoisen muovikuusen, jonka viime vuonna ostin. Kuusen laitan jo hyvissä ajoin omalle paikalleen, sillä emme mieheni kanssa vietä joulua kotona, mutta haluan silti saada omaankin kotiin joulukuusen edes hetkeksi. Tästä syystä siis meillä on myös muovinen kuusi.. Vaikka aito on aina aito :-) Mutta valkoinen kuusemme on ihan reilusti epäaito, eikä yritä muuta esittääkään!

Kuukauden aikana olen tuhlannut rahaa ihan laittoman paljon.. Toki muutama joululahjakin on tullut ostettua, mutta olen kyllä tuhlaillut ihan myös omaksi ilokseni. No, raha pitää laittaa kiertoon, eikös vaan ;-)

Tällaiset aivan ihanat Riviera Maisonin tähtituikut ostin tänään sisustusliikkeestä omalta paikkakunnaltani. Niin ihanat!! <3

Tähtituikkuja vielä toisesta kuvakulmasta ;-) Valo näkyy tuikuista niin kauniisti läpi!


Riviera Maisonin joululaatikkoa katselin jo viime vuonna, mutta en mokoma sitä silloin tajunnut ostaa.. Tänä vuonna päätin sellaisen tilata, sillä tuohon saa niin kätevästi kaikki joulukoristeet ym. joulunkin jälkeen varastoitua. Ja onhan tuo aikas hieno sisustuksessakin näin joulun aikaan! :-)

Tämä hellyyttävä tonttu on ihan mun lemppari! Ostin tällaisen ensin eräälle tutulleni, mutta ihastuin siihen niin paljon, että piti käydä hakemassa itsellenikin tällainen.. Nuo letit ja muutenkin tuo tontun väritys on kyllä just mun tyyliä! ;-)

Pikkuisia luistimia tuntuu olevan nyt joka sisustusliikkeessä! Ja sellaiset minäkin halusin kotiamme koristamaan talven ajaksi :-D

Ihana popcornikulho löytyi tarjouksessa! Tosi söpö kulho, käytössä jo kovasti ollutkin (vaikkakaan en popcornia ole syönyt yhtään)

Sitten vielä nämä.. Ihanat Riviera Maisonin (nämäkin juu) kermakko ja sokerikko. Nämäkin löytyivät nettikaupasta ja oli kyllä ihanammat mitä ajattelin! Ovat kyllä kehujakin saaneet vierailta, enkä yhtään ihmettele :-)
Siinä siis muutamia ostoksia, mitä tässä on tullut tehtyä. Nyt yritän pitää sellaista ostolakkoa loppuvuoteen, etten itselleni enää juurikaan ostelisi.. Joululahjoja läheisille, ja sitten ihan vain välttämättömiä juttuja (tarvittaessa saan kyllä mistä tahansa esineestä/asiasta välttämättömän ;-) ). Nyt pitää osata nauttia jo näistä mitä on!

Ihanaa kohta alkavaa joulukuuta jokaiselle! <3

perjantai 30. lokakuuta 2015

Jotain uutta.

Hetki on vierähtänyt edellisestä postauksestani, kiirettä on siis pitänyt mutta nyt on aika hieman päivittää sisustuskuulumisiani. Pian on jo marraskuu, ja joulun odotus senkun lähestyy! :-) Itse tunnustaudun jouluhöperöksi ja rakastan sisustaa joulua kotiin. Siinä olen ottanutkin jo varaslähdön..







Tämä suloinen joulu-hiirulainen tarttui matkaan viime viikonloppuna, kun äitini kanssa olimme jo perinteisellä lauantain ostosreissulla. Kävimme eräässä sisustusliikkeessä, jossa joulujuttuja oli jo tullut useampia. Tämä hiiri kiinnitti heti huomioni ja ihastuin siihen samantien! Äitini ostikin sen minulle kiitokseksi autokyydistä, ja olin kyllä uudesta sisustushiirestäni iki-onnellinen :-D On se vaan ihana! Ja vaikka jouluun onkin aikaa, niin Niiloksi nimetty hiiri saa kyllä jo istuskella näkyvillä.. Eikös ne tontut näihin aikoihin alakin jo kurkkimaan? ;-)






Samaisella ostosreissulla etsin valkoisia tekokukkia (kyllä, tekokukkia) ja tuntui ettei niitä mistään löydy. Tiimari kuitenkin osottautui oikeaksi paikaksi etsiä moisia, ja löysin ihanat tekotulppaanit, jotka ainakin minun mielestä näyttävät hyvinkin aidoilta! Yleensä en välitä tekokasveista, mutta olin ideoinnut makuuhuoneen lipaston päälle valkoisia kukkia, ja makkarimme ikkunasta ei juuri valo sisään paista.. Ja muutenkaan minua ei viherpeukaloksi voi millään muotoa kutsua, joten tässä tapauksessa oli ehkä parempi turvautua näihin. Mielestäni lopputulos näyttää kaiken lisäksi todella hyvältä! ;-)


Ja viimeiseksi täytyy vielä näyttää uusi ostokseni, jota olin harkinnut jo aika kauan.. Nimittäin uusi tietokone! Vanha kone oli jo 6 vuotias ja sen kyllä huomasi.. Ei meinannut vanhus enää jaksaa pyörittää nettiä sun muita ohjelmia. Nyt on MacBook Air, ja kyllä toimii! ;-)

Uusi ystäväni <3

lauantai 17. lokakuuta 2015

Lauantain pieniä löytöjä.

Mikä olisi ihanampi tapa aloittaa viikonloppu, kuin ostosreissulla? Meillä on tapana hyvin usein äitini kanssa käydä lauantaiaamupäivisin kirppareilla. Sitä voisi kai kutsua jo melkein harrastukseksi :D Tänään kävimme kahdella eri kirppiksellä, mutta sen lisäksi pyörähdimme myös paikallisessa kauppakeskuksessa. Ja tulihan niitä löytöjäkin tällä(kin) kertaa tehtyä :-) Tässä voisin esitellä niistä muutamat.






Ensimmäiseksi näytän kirppislöytöni. Tämä musiikinkirja sisältää lastenlauluja (toki muitakin) nuotteineen, ja tämän ostin ihan työkäyttöön itselleni. Työskentelen siis päiväkodissa, ja uusia lauluja nuotteineen on aina mukava saada :-) Tämä oli sikäli hauska löytö, sillä tämä sama musiikinkirja oli itselläni, kun olin 1. ja 2. luokalla. Kirjan kuvitus toi mieleen monta nostalgista muistoa, lauluista puhumattakaan. ;-)





Nämä puhelimenkuoret meinasivat jäädä ottamatta, mutta käännyin kuitenkin takaisin hakemaan ne. Rakastan hirmuisesti tällaista ruusukuviointia, ja kuoret luonnollisesti kiinnittivät huomioni samantien! Aloin epäröimään ostosta ainoastaan sen takia, että haaveissani on ollut jo jonkin aikaa uuden puhelimen ostaminen, ja mietin tarvitsisiko minun välttämättä enää vanhaan luuriin mitään ylimääräistä ostaa. Nämä kuoret maksoivat kuitenkin vain vaivaiset 0,50 senttiä, joten olihan ne otettava. Katseleehan sitä vanhaa puhelintakin vielä hetken paljon mieluummin, kun se on nyt nättikin :-) 


Seuraavana ostoksena H&M:stä aivan iiiiihana iso harmaa huivi! Tällaista huivia olen jonkin aikaa jo ajatellut, ja viimein sellainen löytyi. Olen kova palelemaan, joten mitä lämpimämpi - sen parempi! Huivia voi sitäpaitsi käyttää monella eri tapaa, kuten näistä parista kuvasta näkee. Ihana huivi! :-)




Sitten vieläpä nämä hiuspompulat, joita löysin näin ihanissa väreissä :-) Omistin etukäteen yhden tällaisen mustan värissä, mutta kissamme Neela on sen onnistunut johonkin kadottamaan.. :-D Lähdin ostamaan näitä läpinäkyvinä, mutta kun löysin pussillisen näin ihanissa väreissä, niin olihan ne pakko ottaa matkaan mukaan. :-) Tykkään näistä ihan vain sen takia, että nämä pompulat eivät katko hiuksia.








Siinäpä hieman löytöjä tältä päivältä. Ei mitään kovin kummoista, mutta kuitenkin jotain mieltä piristävää. :-) Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua! <3

maanantai 12. lokakuuta 2015

Lempparit.

Nyt ensimmäisessä kunnon postauksessani ajattelin hieman kertoa lemppari sisustusesineistäni. Kaikenmoisia pieniä ja isoja sisustusjuttuja asuntomme on kyllä pullollaan, mutta kyllä sieltä muutama sellainen erityinen suosikki on noussut. Toisinaan lempparit vaihtelevat; joku esine saattaa olla pitkään minulle lähes huomaamaton möllöttäessään yksinään jonkun hyllyn päällä, mutta sattumalta se saattaakin muodostua täydelliseksi ihanuudeksi, kun siihen silmänsä oikealla hetkellä iskee :-) Jotkut esineistä ovat minulla aina esillä, toisia taas pidän esimerkiksi talven ajan kaapissa piilossa, ja kevään tullen kaivan ne esiin. Ja mainittakoon vielä, että tästäkin postauksesta jäi kyllä monen monta rakasta juttua (myös tunnearvoltaan) pois, mutta jos kaikki esineet olisin esitellyt, niin sivua saisi aika pitkää rullailla alaspäin... :-D

  
 Yksi lemppareistani on Tervetuloa -tekstikyltti, joka sijaitsee eteisessämme peilin päällä. Tuo teksti on yllättävän iso, joten se varmasti osuu vieraiden silmiin heti sisälle astuessa, ja toivottaa näin ollen heidät tervetulleiksi, mikäli me asunnon asukkaat emme sitä ole muistaneet tehdä ;-) Tervetuloa -kyltin ostin tämän vuoden puolella paikallisesta sisustusmyymälästä.

Tämä ihana Pentikin porokynttilänjalka on ehdottomasti yksi ihanimmista sisustusesineistä, joita minulla on. Tämä on melko pieni yksilö, mutta olen haaveillut tällaisen samanlaisen isomman porokynttilän ostamisesta. Porokynttilänjalan sain viime jouluna joululahjaksi ystävältäni, joten myös tunnearvoa tältä porolta löytyy.. :-)

Tähtikuviosta olen tykännyt aina, ja tässä yksi lukuisista tähtiesineistä, joita minulla on. Tämä hopeinen blingbling -tähti sijaitsee myös eteisessä, samaisen peilin kulmassa, jonka yläpuolella Tervetuloa -kyltti sijaitsee. Tähtikoriste on oikeasti joulukuusenkoriste, mutta mielestäni se sopii asuntoomme oli sitten kesä tai talvi! Tähti on mielestäni todella kaunis ja herkkä - siksi se siis lukeutuu yhdeksi lempparikseni. :-) 

Seuraavana lempparina on pakko mainita tämä ihastuttava Mailegin enkelipupu (joskaan sen enkelinsiivet eivät tässä kuvassa juurikaan näy). Mailegin pupuista olen tykännyt niin kauan, kun olen niistä tiennyt, ja olin haaveillut oman koristepupun ostamisesta jo tovin. Niiden melko kalliit hinnat eivät kuitenkaan houkutelleet minua ostoksille, mutta viime keväänä päätin, että jos tulen saamaan vakituisen viran kesän aikana, saan palkita itseni ostamalla tällaisen enkelipupun. Ja niinhän siinä sitten kävi, että vakituinen virka napsahti minulle, ja oli aika lähteä pupuostoksille :-) Enkelipupu muistuttaa minua aina siitä, että minulla oli onnea matkassa, kun nappasin vakituisen työn ja muistuttaa myös olemaan kiitollinen siitä!

Tähtimatto on uusin sisustuslöytöni, ja heti se pääsi lemppareihini. Tätä mattoa olin katsellut jo jonkin aikaa, mutta en ollut raaskinut ostaa sitä. Heti kun huomasin maton hinnan olevan puoleen hintaan, hyppäsin auton rattiin ja lähdin hakemaan mattoa meille :-) Matto on aivan täydellinen ja se sopii hienosti makkariimme sängyn eteen. Ja yllätys yllätys.. tähtiä taas ;-)

Iittalan Kastehelmi tuikut ovat ihania, ja niitä minulla on kolme kappaletta - kaikki kirkkaina. Kaksi tuikkua olen ostanut itse, mutta sattumalta kolmannen tuikun sain lahjaksi ystävältäni. Kolme tuikkua tuovat jo ihanasti valoa ja lämpöä pimeään syysiltaan <3 On ne vaan nättejä...

Niin, mitä sitä ihminen tekisikään jos ei olisi kelloa..?! Seinäkelloja meillä on asunnossamme kaksi kappaletta, ja tämä kello sijaitsee makuuhuoneessa. Se on ihanan jykevä, mutta samaan aikaan tosi herkkä ruusuineen ja kauniine teksteineen. Kello oli pari vuotta sitten ihan täysin heräteostos, mutta hyvä sellainen! :-) Tästä kellosta tykkään kyllä kovasti.


Sitten vielä tämä talolyhty. Talolyhtyjä minulla on tällä hetkellä kaksi, mutta tämä Riviera Maisonin pöydällä oleva lyhty on tällä hetkellä ollut enemmän käytössä. :-)



Noniin, eli siinä oli nyt muutama lempparini. Hieman harmittaa, etten kaikkia mahdollisia ihania juttuja voi tähän tekstiin tuoda (menisi ikä ja terveys siinä kirjoittamisessa), mutta sainpahan nyt esiteltyä edes nämä muutamat hassut suosikit :-) En tiedä johtuuko syksystä ja pimeistä illoista, mutta kaikenlaiset lyhdyt, kynttilänjalat ja tuikut ovat olleet kovasti mulla suosiossa nyt viime aikoina. Niistä voisi kirjoittaa joskus ihan oman tekstinsä :-)
Mutta nyt villasukat jalkaan ja sohvalle köllöttelemään, heipparallaa! 

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Alku.

Tästä se sitten alkaa.. Blogin perustaminen on pyörinyt mielessäni toisinaan hyvinkin usein, ja nyt aurinkoisena syyssunnuntaina päätin viimein viedä ajatukset astetta pidemmälle, ja perustaa oman blogin! Blogini keskittyy pääasiassa sisustamiseen, mutta mahdollisesti myös vaatteet, korut sekä elämäni muutenkin tulevat varmasti esille kirjoitusteni myötä. Innostus on ainakin kova tässä vaiheessa, ja toivottavasti se sellaisena pysyykin ja postauksia tulisi usein. :-)

Hieman voisin myös kertoa itsestäni:
Olen siis 26-vuotias, ja asustelen Kymenlaaksossa kolmiorivarissa mieheni ja ragdoll-kissani Neelan kanssa. Työskentelen lastentarhanopettajana, ja pidän kovasti työstäni. Harrastuksia minulla ei juurikaan ole, mutta pidän lenkkeilystä, ystävien tapaamisesta, musiikin kuuntelemisesta ja ennen kaikkea kotini sisustamisesta. Sisustamisesta olen ollut lähes aina kiinnostunut, ja erityisesti muuttaessamme kaksi vuotta sitten ihka omaan asuntoon, into kodin laittamiseen kasvoi. Silti edelleen haaveilen omakotitalosta, johon voisin vielä enemmän purkaa sisustusintoani ja -ideoita. Tällä hetkellä olen kuitenkin ihan tyytyväinen nykyiseen asuntoon, omakotitalon aika tulee sitten joskus! Haaveita minulla on paljon ja elämä on mielestäni paljon mielekkäämpää kun on asioita mistä unelmoida - olivat ne sitten kuinka pieniä tahansa :-)
Itse saatan haaveilla matkasta johonkin lämpöiseen, lottovoitosta tai sitten ihan vain uusien täydellisten sohvatyynyjen löytymisestä. :-)

Joten tästä se sitten lähtee.. Iik! :-)